KasvuStoori – Subway franchise-yrittäjä

Olen Noora Raivio, äiti ja vaimo, neurofysiologi, bioanalyytikko, ikuinen opiskelija; ja viimeiset 4 vuotta yrittäjä.

Tarkemmin sanottuna Subway-pikaruokaravintolan franchise-yrittäjä.

Miten tässä nyt näin kävi? Sitä olen miettinyt monesti itsekin. En ollut koskaan haaveillut yrittäjyydestä, ennemminkin päinvastoin. Valmistuin Helsingin Yliopistosta biologian maisteriksi neurofysiologiaan erikoistuen. Jatkoin väitöskirjatyöntekijänä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja reilut pari vuotta vierähti Barcelonan autonomisessa yliopistossa samoissa merkeissä. Järki voitti tutkijan päässä hetkeksi ja palasin Suomeen opiskelemaan bioanalyytikoksi, jotta työtä varmasti riittäisi tulevaisuudessakin. Bioanalyytikon opintojeni aikana syntyi ensimmäinen lapsemme ja pojan ollessa viittä vaille parivuotias aloitin työt Kätilöopistolla vastavalmistuneena.

Sitä työtä ehdin tehdä valmistuttuani muutaman kuukauden, kunnes pakistanilainen mieheni sai minut lähtemään mukaan Subwayn franchise-yrittäjäksi. Mieheni oli tutustunut Subwayn toimitaan kieliopintojensa harjoittelussa, kiinnostunut ja hänen kannaltaan oman yrityksen perustaminen oli järkevä ratkaisu. Minun mukaan lähtöäni joku saattoi vähän ihmetelläkin; olihan se jälleen hyppy täysin uuteen ja tuntemattomaan. Tarkoitus olikin olla mukana vain aluksi niin, että homma lähtee pyörimään ja vielä vannoin itsellenikin palaavani takaisin oman alani töihin neljä kuukautta yrityksen aloittamisen jälkeen alkaneen toisen äitiyslomani päätyttyä. Tämä äitiysloma sujuikin rattoisasti yrityksen pyörittämisen saloja opetellen. Aina se ei ollut mukavaa, sillä kaikki oli uutta, taitoni vajavaiset, mahdollisuudet osallistua käytännössä äitiyslomalla rajalliset ja verkostot olemattomat. Vaan eipä sitä taida niin vain yrittäjyydestä enää eroon päästä kerran aloitettuaan.

Olen kuullut puhuttavan franchise-yrittäjistä alentavaan ja säälittelevään sävyyn franchise-orjina, ei oikeastaan oikeina yrittäjinä ollenkaan. Toisaalta pääsee liian helpolla, kun ratsastaa valmiilla konseptilla; toisaalta on emoyhtiön orja ilman minkäänlaista päätäntävaltaa. Oma kokemukseni on eri. Moni ei tule ehkä ajatelleeksi, että vaikka mekin olemme liikkeidemme osalta osa maailman toiseksi suurinta pikaruokaketjua, niin yrityksenä olemme pieni perheyritys, kaikkine pienen perheyrityksen vahvuuksineen ja haasteineen.

Minusta tuskin olisi edes tullut yrittäjää ilman franchise-mahdollisuutta. Minulla ei ollut mitään säkenöivää liikeideaa, jota lähteä nollasta markkinoimaan ja vielä vähemmän osaamista siihen. ”Nooran pullaa ja patonkia” myymälläkään tuskin olisimme pärjänneet pitkään. Franchise-yrittäjyys tarjosi valmiin toimivan konseptin, lisenssiin kuuluvan peruskoulutuksen juuri tämän konseptin yrityksen pyörittämiseen sekä ketjun tuen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Ketjun kuukausittaiset evaluaatiot pitivät alusta asti huolen siitä, että toiminta lähtee käyntiin oikealla tavalla. Rojaltien maksamista en mieti muulloin kuin huomioiden ne talouslaskelmissa. Jos haluaa näinkin valtavan kokoisen brändin ja koneiston taakseen on ilmiselvää, että siitä joutuu myös maksamaan. Ketjun konsepti luonnollisesti myös rajoittaa yrittäjää eikä siitä ole varaa poiketa juurikaan. Tämä voi olla kovin luovalle ihmiselle epämotivoivaa, mutta oman alansa intohimoyrittäjät tuskin fränkkäreiksi eksyvätkään. Toisaalta myös franchise-yrittäjyys voi tarjota paljon ja monenlaista, luovuus vain kanavoidaan muuhun kuin tuotteisiin. Ja nyt voin todeta franchise-yrittäjyyden koulineen siinä määrin, että voisin hyvinkin harkita omankin liikeidean kaupallistamista.

Me päädyimme franchise-ketjuun, joka on valittu myös puolueettomasti yrittäjien puolelta parhaaksi Suomessa. Olen toki kuullut myös toisenlaisia tarinoita muista ketjuista, mutta niihin en ota kantaa. Meillä verkosto kattaa ketjun maajohdon, DA (Development agent)-toimiston väen ja yhteistyötahot/toimittajat jne, kenttäkonsultit sekä muut yrittäjät. Koko porukan kesken tapaamme kahdesti vuodessa yrittäjäkokouksissa. DA-toimiston kautta löytyy osaajia ja apua moniin tilanteisiin. Kenttäkonsultit ovat kuukausittaisten tarkastusten lisäksi mukana mm. uuden liikkeen avaamisessa/haltuun otossa. Kysyn vain, kuinka moni yrittäjä saa liikettä avatessaan oman alansa rautaisen ammattilaisen viikoksi kokopäiväiseksi läsnä olevaksi konsultiksi ja käytännössä mihin tahansa hommiin? Viimeksi taisimme henkilöstön koulutuksen ohella puunata takapuoli pystyssä varaston nurkkiakin kyseisen konsultin kanssa. Tästä saisi pulittaa pitkän pennin ja harva yrittäjä siihen lähtisikään. Lähialueen muiden yrittäjien kanssa ojennamme aina auttavan käden puolin ja toisin, jos jollakulla loppuu tuote kesken, tarvitaan kipeästi työntekijää tai joku muu akuutti operatiivinen ongelma tulee vastaan. Aika mukavat avut näin yrittäjyyden alkutaipaleelle varsinkin.

Näistä avuista huolimatta bisneksen pyörittäminen ja työnantajana ja esimiehenä toimiminen on kieltämättä haastavaa jopa franchise-yrittäjänä, etenkin biologin koulutuksella. Jälkikäteen olen kuvannut, että meidän yrittäjyyden aloituksemme oli kuin olisimme hypänneet altaan syvään päähän ja sitten miettineet osaammeko uida. Pinnan allakin käytiin alkumatkalla moneen kertaan, mutta emme sentään hukkuneet. Uimataito on karttunut matkan varrella, nyt pää pysyy jo pinnalla ja tyyliäkin voimme vaihtaa kroolauksesta perhoseen halutessamme.

Käänteentekevää minulle oli lähteä opiskelemaan Yrittäjän ammattitutkintoa. Juuri päättynyt vuoden rutistus oli mahtava paketti tietoa ja oppimista lähipäivissä huippukouluttajien johdolla, opitun käyttöönottoa käytännön yritystoiminnassa, verkostoitumista aivan mahtavien ihmisten kanssa ja kermana kakun päällä vielä säännöllistä henkilökohtaista mentorointia senioriyrittäjältä. Osaamisen karttuminen toi minulle aivan uutta draivia yritystoiminnan kehittämiseen monella saralla. Tuon vuoden aikana materiaalia arviointia varten kertyi paljon, mutta en tehnyt mitään fiktiivistä vain tutkintoa varten, vaan kaikki todella kehitti yritystoimintaamme.

Kuluneesta vuodesta pystyn vetämään helposti johtopäätökset siitä, mikä on ratkaisevasti parantanut omaa toimimistani yrittäjänä ja esimiehenä. Osaamisen kartuttaminen, joka ei toki pääty vielä tähän, tarjoaa sekä varmuutta itselle omasta osaamisesta että konkreettisia työkaluja erilaisiin vastaantuleviin tilanteisiin. Yrittäjänä toimin niin suorittavana työntekijänä, yrityksen talousjohtajana, HR-päällikkönä, lähiesimiehenä, työnantajana, siivoojana, korjaajana kuin välillä varaäitinä ja terapeuttinakin. Matkan varrella ehtii tulla monenlaista tilannetta vastaan.

Verkostot ovat yrittäjälle korvaamattomia. Niistä saa niin vertaistukea kuin asiantuntija-apua tarvittaessa. Jos verkostojen kanssa aloittaa nollasta voi aloitus tuntua vaikealta, mutta oma vinkkini on lähteä vähän jokaiseen vastaantulevaan tilaisuuteen ja keskusteluun avoimesti omana itsenään. Kun verkostojen solmimisessa on päässyt alkuun, ei siitä meinaa saada tarpeekseen. Verkostot toimivat tietynlaisena puskurina ja eteenpäin vievänä voimana kuin itsestään ja yhtäkkiä se, mikä aiemmin oli kovin kankeaa saada etenemään ottaakin tuulta alleen. Yrittäjien, ja miksei ihmisten kesken ylipäätään, toivoisin sellaista avoimutta, jossa ei tarvitse esittää enempää eikä osaavampaa kuin on. Että voi myöntää vajavaisen osaamisensa jollakin osa-alueella, saada siihen apua ja olla itse taas avunantajana omalla vahvuusalueellaan. Yrittäjä saattaa tuskailla jonkin vastoinkäymisen kanssa aivan turhaan, kunnes joku uskaltaa avata suunsa asiasta ja yhteisesti todetaan, että lähes kaikki kohtaavat saman haasteen ja jollain saattaa olla jopa työkaluja siitä selviämiseen.

Henkilökohtainen vahva motivaattorini yrittäjyyteen on se paradoksaalinen vapaus, jonka tästä 24/7-pyörivästä hommasta itselleen saa. Jokainen yrittäjä ainakin tietää, mitä tarkoitan. Työtuntien laskeminen unohtuu, kun tekee itselleen, eikä minulla ole haluakaan kahdeksasta neljään työhön ja viikonloppujen ja lomien odottamiseen. Aiemmassa työssäni apurahatutkijana plussat ja miinukset olivat melko samankaltaiset: itsenäisyys ja vapaus, toisaalta taloudellinen epävarmuus ja riskit. Yrittäjyys tarjoaa lähes rajattomasti kehittymismahdollisuuksia, kokemus ja osaaminen avaavat uusia ovia ja niitä voi luoda itsekin. Vain rohkeus, tai sen puute, lienee ainoa todellinen rajoittava tekijä; matka on elämänmittainen.

Esimiestyö on ollut tämäntyyppisessä yritystoiminnassa ehdottomasti haastavin osa-alue ja toisaalta juuri se osa-alue, joka vaikuttaa lopulta kaikkeen. Meidän henkilökuntamme koostuu pääasiassa z-sukupolven nuorista ja milleniaaleista, joiden käsitys työelämästä vaikuttaa olevan jokseenkin erilainen kuin vielä ”minun aikanani”; olenhan jo iältäni kokonaista 35 vuotta, eli vanha, kuten sain työntekijöiltämme kuulla. Olen kokemuksen kautta todennut, että viisainta on aloittaa jokaisen työtekijän kanssa aivan työelämän perusasioista, kuten siitä, että työvuoron alkamisajankohta ei ole suositus saapua töihin, ja että työvuorot ja työtehtävät ovat sitovia (myös opiskelijoille, perjantai-iltaisin ja vaikka olisi nukkunut huonosti).

Toisaalta nuoret ovat uskomattoman rohkeita ja valmiita pistämään itsensä peliin. Subwayn konsepti on merkittävästi erilainen verrattuna kilpaileviin pikaruokaketjuihin ja meillä monessa liikkeessä useimmissa vuoroissa ainakin osa työvuorosta ollaan yksin. Ne nuoret, jotka meillä pärjäävät ja ottavat homman haltuun, voivat todella olla ylpeitä itsestään. Vaatii valtavasti rohkeutta ja vastuuntuntoa uskaltaa jäädä pyörittämään liikettä yksin hyvin pian perehdytyksen jälkeen ja monet ovat elämänsä ensimmäisessä tai toisessa työpaikassa. Vai miltä kuulostaisi perjantai-ilta Kontulan ostarilla yksin työvuorossa? Ja meidän nuoret pärjäävät siinä upeasti!

Kävin juuri tiimimme kanssa läpi niitä hyviä asioita, joita nuoret omasta näkökulmastaan saavat meillä työskennellessään. Vastuu korostui. Vastuun saaminen, luottamus, motivoi selvästi osaa nuorista, kun toisia se taas pelottaa. Siinä karsitaan jo ollaanko meillä vai mäkkärillä. Kaikki nuoret käyvät töissä tietenkin tienaamassa eikä olekaan lainkaan hullumpaa, jos opinnoista selviää ilman opintolainaa ja sen takaisinmaksua valmistuttua. Nuoret saavat arvokasta työkokemusta, oppivat rakentamaan ja ylläpitämään tiimihenkeä ja ottamaan työkaveria huomioon. He toteuttavat prososiaalisuutta asiakaspalvelussa ja osaavat myös itse asiakkaina odottaa saamaltaan asiakaspalvelulta tiettyä tasoa. Useampi nuori totesi myös, että ujona itseään pitävä on saanut valtavasti rohkeutta ja itsevarmuutta toimiessaan asiakaspalvelussa ja sosiaaliset taidot ovat karttuneet. Tiskin takana et todella voi koskaan tietää, mikä tilanne tulee vastaan!

Näitä tarinoita on hienoa kuulla ja on upeaa nähdä, kun osa nuorista nousee työskentelyssään aivan uudelle tasolle. Itse haluan esimiehenä olla vaativa, mutta rakentavalla ja keskustelevalla tavalla. Uskon, että silloin näitä timanttitarinoita näkee yhä useammin.  

Suurimmaksi onnistumiseksi koen, jos pystyn välittämään nuorille työntekijöille jotakin hyvästä työmoraalista, englanniksi hyvä sana on integrity. Siitä, kuinka voi olla tyytyväinen ja ylpeä itsestään, kun on tehnyt työnsä niin hyvin ja oikein kuin mahdollista, vaikka esimies tai kukaan mukaan ei ole katsomassa ja oli työtehtävä mikä hyvänsä. Tämä ominaisuus yhdessä meillä opitun vastuunottamisen kanssa tullaan huomaamaan myös nuortemme tulevissa työpaikoissa ja ne tulevat avaamaan ovia, joita muut jäävät koputtelemaan. Ne ovat oikein hyviä ominaisuuksia kehitettäväksi ihan meille kaikille koko elämään.

Meidän Subway-tarinamme lähti liikkeelle mieheni harjoittelusta ja sitä kautta koen jo lähes velvollisuudekseni tarjota yrityksessämme harjoittelupaikkoja opiskelijoille. Meillä on ollut niin suomen kielen opiskelijoita kuin ammattikoulujen työssä oppijoita erilaisissa harjoitteluissa. Olen käynyt työpaikkaohjaajan ja -arvioijan koulutukset ja tiedän kuinka kiven alla hyvät harjoittelupaikat toisinaan ovat. Harjoittelijat ovat meillä ollessaan osa henkilökuntaa ja osallistuvat kaikkeen oli kyse sitten syväsiivouksesta tai henkilökunnan yhteisestä ajanvietosta.

Yrityksemme on juuri aloittanut kauan kaavaillun laajentumisensa ja olemme uuden tilanteen äärellä jälleen. Kun toimipaikkoja tulee useampia, myös organisaation rakenne väistämättä muuttuu, tarvitsemme väliesimiehiä ja uudenlaista jaottelua. Yritys on kuin yksi lapsista ja otteen löysentäminen sen kasvaessa voi olla vaikeaa. Itse opettelen nyt tiukasti delegoinnin taitoa, jotta aikaa jäisi myös yrityksen kehittämistyöhön. Tulevaisuudessa toivon pääseväni käyttämään karttunutta osaamistani ja kokemustani myös muiden hyväksi, esimerkiksi mentoroimalla uusia yrittäjiä tai yrittäjyyttä harkitsevia, tai osallistumalla maahanmuuttajataustaisten työllistämishankkeisiin. Olen itse oppinut monia asioita kantapään kautta ja jotta muiden ei tarvitsisi, jaan oppini erittäin mielelläni. Tässä jälleen yrittäjällä vain taivas on rajana.

Mieheni kanssa haaveilemme siitä, että voisimme tulevaisuudessa perustaa perheemme toiseen kotimaahan Pakistaniin hyvätasoisen koulun, joka olisi ilmainen vähävaraisten perheiden lapsille, ja joka pyörisi ainakin osittain yrityksemme tuotoilla. Tämä haave siintää vielä kaukaisuudessa, mutta se tuo minulle kylmiä väreitä joka kerta sitä ajatellessani, ja se kertoo minulle, että tämä unelma on tavoittelemisen arvoinen.

Palautuminen, puhumattakaan itsensä ”nollaamisesta”, ovat näinä ruuhkavuosina toisinaan jokseenkin tuntemattomia käsitteitä. Ja samalla sitäkin tärkeämpiä. Oma ratkaisuni tähän on, että työn ulkopuolella pyrin pitämään kalenterin melko tyhjänä ja vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen kanssa ja muutamaa läheisintä ystävää tavatessa. Pienimuotoinen hurahtaminen hyvinvointiasioihin on tuonut perheen ruokapöytään itsepuristetut vihermehut ja kasvisvoittoisen ruokavalion, ja vienyt mennessään väsymyksen ja jatkuvan sairastelun. Väsyneet naiset (ja miehet): mittauttakaa ferritiininne osaavan lääkärin pakeilla! Itse olin raahautunut todennäköisesti vuosia rautavarastot tyhjinä ja rautatankkaus hevoskuurina vei väsymyksen, aivosumun ja lyijynraskaan olon. Henkinen paine liian vähästä liikkumisesta hellitti, kun siskoni iski ranteeseeni aktiivisuusrannekkeen ja sain todeta, että tässä elämänvaiheessa normaalissa arjessa aktiivisuustavoitteet paukkuvat päivittäin. Edelleen haluaisin ehtiä liikkumaan enemmän, mutta tällä hetkellä panostan ennemmin palauttavaan joogaan ja pilatekseen. Peruspalikat kuntoon siis ja elämä yksinkertaisemmaksi.

Mindfulness on tuonut konkreettisia työkaluja stressin hallintaan, tietoiseen toimimiseen myös paineen alla sekä palautumiseen ja rentoutumiseen. Asioiden arvostamiseen ja kiitollisuuteen. Jälleen mennyttä neljää vuotta miettiessäni monia tunteita nousee mieleen, vahvimpana kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus myös siitä, ettemme voi tietää mitä kulman takana odottaa, sillä etukäteen ei välttämättä uskoisi, mihin omat voimavarat lopulta riittävät.

Ainoa tapa olla onnellinen on olla onnellinen jo nyt.

https://www.linkedin.com/in/noora-raivio-679045b3/

http://www.subway.fi/fi/ravintolat/helsinki/helsinki-kontulankaari

http://www.subway.fi/fi/ravintolat/helsinki/helsinki-maunula