Mentorin päiväkirja – Korona-aika avasi ikkunan omaan menneisyyteen

Vuosi 2020 jää varmasti monella tavalla mieleen menetysten ja tuskan vuotena. Joitakin meistä vuosi on kohdellut enemmän kaltoin kuin toisia. Toisaalta se on tarjonnut myös mahdollisuuksia jonkin aivan uuden oppimiseen ja löytämiseen. Olemme oppineet työskentelemään ja oppimaan etäyhteyksillä, mutta olemme myös oppineet auttamaan ja tukemaan enemmän tuttuja ja tuntemattomia. Joillekin vuosi on tuonut enemmän aikaa, kun harrastukset ovat jääneet väliin. Joillakin vuosi on ollut uuvuttava työn paljouden vuoksi, toisille taas työn vähyyden vuoksi. Mutta joka tapauksessa meille kaikille erilainen. Mentorina vuosi on ollut ehkä tähänastisen yrittäjäurani työntäyteisin. Toivon, että omalta osaltani olen voinut tukea niitä asiakkaitani, joille tämä vuosi on ollut vaikea. Onneksi kaikkia tapaamisia ei ole tarvinnut pitää etäyhteyksien välityksellä.

Mistä sitten itse jouduin luopumaan ja mitä sain tilalle? Rakastan matkailua. Kuluneena kesänä mökkeily mieheni kotimaassa Sveitsissä jäi väliin. Sen sijaan vietimme monen vuoden tauon jälkeen ihanan kesän täällä Suomessa nauttien luonnosta ja vapaudesta. Loppusyksyn lomaviikon siivosin kotona varastoa, josta löytyi edesmenneen isäni vielä läpikäymättömiä mappeja. Kaikkiaan 7 eri mappia sisälsi henkilökohtaista kirjeenvaihtoa eri vuosikymmeniltä. Voi mitä löytöjä pääsin tekemään omaan menneisyyteeni. Isä oli säilyttänyt saamiensa kirjeiden lisäksi myös kopiot omista kirjeistään. Ennen kopiokoneita ja kalkeeripaperia kirjeistä oli kirjoitettu kaksoiskappaleet. Osa kirjeistä oli ajalta ennen syntymääni. Mukana oli kirjeenvaihtoa oman lähipiirin kanssa, mutta myös kollegojen kanssa ja työn kautta tulleisiin ystävyyssuhteisiin liittyen. Joukossa oli myös muun muassa hellyttävä kirje äidilleni isän ensimmäiseltä työmatkalta Saksaan ja isän kirje sen yön kulusta, jolloin olin syntynyt. Työ oli isälle tärkeää ja olenkin poiminut tähän blogiin enemmän siihen liittyviä pätkiä kirjeenvaihdosta.

1.1.1960 isä on kirjoittanut kirjeen Kanadaan 40-luvun loppupuolella muuttaneelle serkulleen. Mielenkiintoista havaita kuinka jotkut aiheet toistuvat tämän päivän lehtien ja uutisten aiheissa. Kotikaupunkini Hyvinkää muuttui tuona päivänä kaupungiksi. Isä toteaa, että eipähän kaupunki ole sen kummoisempi kuin kauppalakaan. ”Ja kuitenkin, tällä nimen muuttamisella on todellista, konkreettista merkitystä juuri siksi, että asiasta puhutaan ja kirjoitetaan. Se tekee tapahtuman todelliseksi.” Tämän koronavuoden aikana on myös moni muu asia muuttunut juuri siksi, että siitä puhutaan. Itse toivon, että yrittäjyyden arvostus ja yrittäjyyden edellytysten tukeminen muuttuisivat sanoista myös teoiksi.

Isä oli muuttanut Hyvinkäälle Helsingistä 50-luvun alkupuolella. Kanadan kirjeessään hän kertoo Helsingin väkiluvun kasvaneen rajusti ollen jo 460.000. Huoli oli maaseudun väen vähenemisestä ja vastaavasti Helsingin ympäristön monien rakkaiden paikkojen häviämisestä uudisrakentamisen tieltä. Keväisin maaliskuussa, kun Hyvinkää on vielä luminen, Helsingin katuja peittää kuiva asfaltti eikä lunta näy missään, hän kirjoittaa. Väestökysymystä isä pohdiskelee myös aikoinaan ensimmäisessä Round Table-klubin kokouksessa pitämässään esitelmässä. Klubissa isä mukana vuodesta 1961. Hän pohdiskelee liikaväestön tulevaisuudessa tuomia ongelmia, mutta myös väestön kasvun mahdollisuuksiin. Millaista kysynnän ja menekin lisäystä se tuo tullessaan? Miten se vaikuttaa työvoiman kysyntään ja saatavuuteen sekä verotukseen? Maapohjan niukkuus ja vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ovat huolen aiheina. Hän on myös huolissaan metsiemme tulevaisuudesta metsäteollisuuden kasvaessa. Suomen kyky työllistää sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat mietityttävät häntä. Kansataloudellisesti isä piti tappiona sitä, ettemme pysty tarjoamaan työtä kaikille niille, joita on koulutettu ja kasvatettu.

Vuoden 60 alun kirjeessään isä toteaa, että politiikka antaa leimansa tämän päivä henkiselle elämälle. Erikoisesti talouspolitiikka ja suhteet Neuvostoliittoon, kirjoittaa isä. Hän pohdiskelee myös Euroopan maiden välille muotoutuvia erilaisia taloudellisia yhteenliittymiä ja Englannin johdolla rakentuvaa ns. ulkoseitsikkoa. Suomella on ollut kova tarve päästä mukaan viennin turvaamiseksi näihin ryhmiin, mutta Neuvostoliiton asenne tuntuu kovasti arveluttavan meikäläisiä politiikan johtajia, kirjoittaa isä. Nämäkin aiheet ovat edelleen 2020 pinnalla. Itänaapuri aiheuttaa nykyisin hiukan erilaisia huolia, EU ja Brexit tuovat keskusteluun vielä pitkään uutta aihetta.

Työstressistä isä oli kirjoitellut viisikymmenluvun puolessa välissä saksalaisen kollegansa kanssa. ”Ich habe auch Hände und Kopf voll von Arbeit”. Konserniin, jossa isä työskenteli, kuului myös kumitehdas, joka tuohon aikaan nieli enemmän rahaa kuin tuotti. Kumiteollisuus stressin aiheena näkyi myös 80-luvun alussa. Konsernin kenkätehtaassa valmistui niihin aikoihin kenkiä 4000 paria päivässä. Näistä suurin osa ja myös konsernin muilla tehtailla valmistetut menivät Neuvostoliiton vietiin. Kumipohjien saatavuudessa oli kuitenkin ongelmia, ja Neuvostoliiton viennin kotimaisuusaste oli tiukkenemassa.

 70-luvulla isän serkku kirjoitti Kanadasta siellä esiintyvästä uudesta puheenaiheessa ”työnarkoosista”. Työpäivät olivat Kanadassa pidempiä ja lomat lyhyempiä kuin Suomessa. Vaikka taloudellista menestystä halusivat varmasti kaikki suomalaisetkin, oli serkku sitä mieltä, että suomalaiset eivät ole valmiita uhraamaan työlle koko elämäänsä ja aikaansa. Nykyisin puhumme työnarkomaniasta. Onneksi tähän keskusteluun liittyy nyt myös vahvasti työhyvinvointi ja hyvinvointi työssä. Myös johtaminen on muuttunut. Isä pohti kirjeissään paljon johtamiseen liittyviä haasteita. Palkkajohtajan työ perheyrityksessä ei aina ollut helppoa.

Oman yrityksen perustaminen oli myös mielessä. ”Ammattitaidosta on luonnollisesti apua. Kilpailun jatkuvasti kiristyessä ei pelkkä yrittämishalu ja -rohkeus riitä vaan edellytyksenä on lisäksi kulloinkin tarpeellisten liiketaloudellisten periaatteiden noudattaminen, verotuksen ja juridiikan olemuksen tunteminen, laskentatoimen ja kirjanpitotekniikan hyväksikäyttö, olosuhteiden loogillinen analysointi ja nopeitten johtopäätösten teko tosiasia-aineisto pohjalta.”

Yksi unelmista oli perustaa jonkinlainen liiketaloudellinen neuvontakeskus ja ottaa yhteistyökumppaniksi nuorempi ammattitaitoinen juristi ja muutama hyväksi havaittu kollega. Millainenkohan siitä yrityksestä olisi tullutkaan? Elämässä pitäisi uskaltaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja vaihtaa suuntaa tarpeen vaatiessa.

Kuvassa olemme isän kanssa lempipuuhassamme, lukemassa kirjaa.

Toivotan kaikille lukijoille onnea vuodelle 2021 ja rohkeutta ottaa uusia askelia ja yrittää.

Merja Carlander