BetoniControl Oy – KasvuStoori

Olen Mikko Nepponen ja yritykseni on BetoniControl Oy. Toimin Toimitusjohtajana yrityksessäni. Kaikki alkoi yritystoiminnan kannalta syksyllä 2017, kun nykyinen yhtiökumppanini ehdotti oman betonialan yrityksen perustamista, joka erikoistuisi tuoreen betonin laadunvalvontaan. Jonkin aikaa mietittyäni lähdin itselle hyvin tuntemattomalle alueelle eli yrittäjäksi.

Betoniala on minulle tuttu jo hyvin pienestä pitäen. Olen toisen polven betonilaborantti ja isäni jalanjäljissä, joka teki yli 40 vuotta kestäneen uran betonin parissa. Työurani aloitin nuorena betonitehtaalla oppipoikana ja siitä olen kasvanut tähän pisteeseen vuosien varrella. Olen kokeillut eri ammattialoja, mutta betonin pariin on aina tullut palattua.

Yritystoiminnassani palkitsevinta on ollut hyvät onnistumiset ja sitä kautta asiakastyytyväisyys. Yrittäjänä oppii arvostamaan pieniäkin onnistumisia ja kehitysaskelia.

Yrityksen tulevaisuuden näen valoisana. Tietenkin rakennusala on hyvin suhdanne herkkä ja riippuu paljon rakentamisesta, mikä betonin kulutus on minäkin ajanjaksona. Haluaisin kasvattaa yritystä hallitusti ja luoda entistä vakaamman aseman markkinoilla. Olen huomannut, että asiakkaiden alun skeptisyyden jälkeen he näkevät palvelun tarpeen eri tavalla, kun kokeilevat konseptia kerran.

Nollaan itseni oman perheen ja harrastusten parissa. Kahden pienen lapsen kanssa riittää puuhaa. Lisäksi kilpailen radio-ohjattavilla autoilla, sekä moottoripyöräilen kesäisin.

Sanon aina itselleni. ”Tee parhaasi ja ole oma itsesi”.

 

Kotisivut:

www.betonicontrol.fi

 

 

Jätä kommenttisi