Hallitseeko aika sinua vai sinä aikaa?
Ajanhallinta on haasteellista meistä monelle ja tuntuu, että aika ei vaan riitä kaikkeen ja arki on usein kaaosta. Joillakin ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan enemmän tunteja vuorokaudessa ja he saavat paljon aikaiseksi. Miten voisi siis omaa ajanhallintaa kehittää?
Meillä kaikilla on käytössä ne samat 24 tuntia ja voimme itse vaikuttaa siihen, miten sen ajan käytämme. Jo pieniä muutoksia tekemällä voi saada tehostettua omaa ajankäyttöään huomattavasti. Tunnistatko sinä ylipäätänsä asiat, joissa sinun pitäisi/haluaisit ajankäyttöäsi parantaa? Mitä asioita pitäisi muuttaa ja mitä tehdä toisella tavalla?
Onko sinulla aikavarkaita, jotka vievät sinulta ”tuhottomasti” aikaa, vaikka kuvittelet asian olevan hallinnassasi? Tällaisia aikavarkaita voivat olla esimerkiksi some, papereiden & tavaroiden hallitsemattomuus, tekemisen lykkääminen, puhelimessa ”roikkuminen”, valittamisen kierteessä vellominen, kollegoiden kanssa jatkuvasti ”suusta kiinni jääminen” jne. Pohdi omia mahdollisia aikavarkaitasi ja mieti, miten voisit jatkossa välttää nämä karikot.
Suunnitteletko päiväsi tai viikkosi, kirjoitatko ylös asioita, joita sinun pitäisi ehdottomasti tehdä. Keskittymällä ja suunnittelemalla pystyt keskittymään tärkeisiin asioihin ja saat enemmän aikaiseksi. Pikkusälä vie yllättävän paljon aikaa ja usein ne eivät edistä haluamiasi asioita. Teetkö to do -listauksia, suunnitteletko päiväsi kulun? Päivän aikataulutus kannattaa kuitenkin jättää riittävän väljäksi, jotta myös yllättäville hoidettaville asioille jää aikaa. Niitä kun tulee joka tapauksessa, vaikka suunnittelisi päivän kulun kuinka hyvin tahansa. Tee päivittäin to do -listaus eli mitä asioita täytyy kyseisenä päivänä ainakin saada aikaiseksi. Jokainen meistä, joka on tehnyt tällaisia listauksia, tietää miten hyvältä tuntuu vetää hoidetut asiat listalta yli ja päivän päätteeksi vasta hyvä mieli onkin, jos kaikki listalla olevat asiat on hoidettu.
Aloitatko hankalilta tuntuvista asioita? Usein sitä tekee mieluummin ne kivat asiat ja hankalilta tuntuvia mielellään lykkää. Ne hankalat asiat voivat usein olla myös niitä tosi tärkeitä (esim. yrittäjällä myyntipuhelut) ja niiden tekeminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Kun aloitat vaikka usean aamun viikossa tällaisen asian hoitamiselle, saat siitä taatusti hyvän mielen ja energiaa koko loppupäivääsi.
Keskity! Keskittymisestä ja sen heikkenemisestä kirjoitetaan näinä päivinä paljon, eikä syyttä. Jatkuva älylaitteiden näprääminen sekä multitaskaaminen on rapauttanut meidän keskittymistaitoja ja tekemisestä on tullut sirpaleista. Jos ja kun haluat saada jonkin asian kunnolla tehtyä, laita puhelin äänettömälle, älä eksy surffailemaan ja laita vaikka kello soimaan. Eli keskity kunnolla päättämäsi ajanjakson ajan ja tee asia lopppuun. Älä lipsu vaan keskity!
Jo näillä muutamilla vinkeillä saat varmasti tehostettua ajankäyttöäsi ja ottamalla vaikka vain yhden vinkin käyttöösi, on sekin jo hyvä parannus.
Ja jos tarvitset hyödyllisiä arjen apulaisia ajanhallintaasi ja tavoitteittesi edistämiseksi, uusi, uudistunut ja entistäkin parempi KasvuStooriTM tavoitekalenteri sekä muistikirja ovat ”must have” 🙂 Ne auttavat sinua päivittäisten arjen askareiden, ajanhallinnan, omien tavoitteiden & unelmien sekä erilaisten tehtävien, liittyivät ne sitten työhön tai vapaa-aikaan, suunnittelussa ja toteutuksessa. Nämä tuotteet ovat tämän viikon loppuun loistavassa pakettitarjouksessa, joten klikkaa verkkokauppaamme täältä ja inspiroidu!