KasvuStoori – LOV!T – Rakkaudella omin käsin

Korona pakotti ottamaan elämässä uuden suunnan – matkailumarkkinointi vaihtui käsityöalan innovaatioon

´Käänsin alkupaniikin jälkeen koronan aiheuttaman työttömyyden mahdollisuudeksi ja loin Suomeen puoliksi tietämättäni aivan uudenlaisen palvelun!´- Emilia, LOV!T Käsityöverkkokauppa

Olen Emilia Ikäheimonen, 36-vuotias savolaisella elämänasenteella ja periksiantamattomuudella höystetty tuore yrittäjä. Helmikuussa 2021 päivänvalon nähnyt yritykseni on LOV!T, käsityöalan verkkokauppa, joka tarjoaa uudenlaisen palvelun käsityöalan harrastajille ja pienyrittäjille.

https://www.lovitkauppa.com/

LOV!Tin synnystä on kiittäminen koronaa. Vaikka pandemia on mullistanut maailmaa ja tuonut mukanaan paljon muutoksia, joista kaikki eivät ole olleet niitä mieluisimpia, on siitä siis seurannut jotain hyvääkin. Korona pakotti kirjoittamaan selviytymistarinan, joka sai kuin saikin onnellisen loppunsa, tai ainakin käänteen, sillä LOV!Tin tarina, se on vasta alussa.

Tarina alkoi puhelusta. Elettiin syksyä 2020, kun sain puhelun, jonka liian moni on saanut koronavuoden 2020 aikana. ´Hei, työnantajasi puolesta soittelen ilmoittaakseni, että Suomen toimintanne on haettu konkurssiin ja työsuhteesi päätetään 2 viikon irtisanomisajalla.

Puhelu aiheutti kylmäävän paniikin. Lähes 9 vuotta samassa työssä, olisi siinä mennyt varmasti 9 seuraavaakin. Mutta ei. Seuraavat viikot menivät lamaantuneena, tulevaisuutta peläten. Lamaannusvaiheen jälkeen alkoi paniikinomainen vapaiden työpaikkojen selailu, joka omalla koulutus- ja työtaustallani oli hyvin epätoivoista. Matkailuala riutui, eikä toivoakaan alan moniosaajaa tarvitsevista firmoista ollut!

Muutaman viikon panikoituani, kysyi 8 vuotias poikani; ´eikö nyt olisi hyvä aika miettiä, mitä äiti oikeasti haluaisit tehdä työksesi?´. Tiesinhän minä, mutta jo sen ääneen sanominen oli pelottavaa. Halusin tehdä käsilläni, kokeilla ansaita intohimollani käsitöihin ja tarjota muillekin käsityön tekijöille mahdollisuuden tehdä samoin.

bty

Ajatusta pyöritellessä, alkoi nettiselaimet olla avoimia työpaikkoja listaavien sivustojen sijaan enemmän ja enemmän täynnä ´näin perustat verkkokaupan!´, ´mitä tarvitset toiminimen perustamiseen?´, ´mistä asiakkaita verkkokauppaan?´ ja ´mitä ottaa huomioon, kun ryhdyt yrittäjäksi?´ -sivuja. Päällimmäiseksi tavoitteeksi nousi perustaa verkkokauppa, jossa eri kädentaitajien tuotteet sijaitsisivat yhdessä varastossa ja olisivat tilattavissa yhdellä ainoalla toimituksella. Vasta asiaan paremmin perehtyessäni tajusin, ettei tällaista palvelua Suomesta vielä löytynyt, – minusta tulisi pioneeri! Jännitti, mutta tiesin, että katuisin, jos en nyt antaisi itselleni mahdollisuutta ja yrittäisi´. Oman poikani ennakkoluulottomasta kyseenalaistuksesta syntyi toinen lempilapseni, LOV!T Käsityöverkkokauppa! 

Suomessa on uskomaton määrä häikäisevän taitavia käsityöläisiä, jotka puuhastelevat lähinnä omaksi iloksi sekä ystäviä ja lähipiiriä kädentaidoillaan ilahduttaakseen. Liian usein kotipajailusta syntyviä taidonnäytteitä kuitenkin jää piiloon pöytälaatikoiden ja piironkien pohjalle, eikä koskaan näe ansaitsemaansa päivänvaloa. Tai vaihtoehtoisesti kädet syyhyäisi päästä tekemään jotain, mutta jokainen tuttu ja tutun tuttu on saanut omat kappaleensa, eikä enää tiedä, kenelle tekisi. Käsityöalan pienyrittäjillä taas ei välttämättä aina ole aikaa, tietotaitoa tai tarvittavia resursseja kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja saada kaikkea ansaitsemaansa näkyvyyttä.

LOV!T on kädentaitajien kauppapaikka, jonka avulla kotipajoissa ja pienyrityksissä syntyneet aarteet pääsevät kokemaan ansaitsemansa ihailun ja ilahduttamaan tuhansia ja taas tuhansia kotimaisen käsityön arvostajia.

Muista käsitöiden myyntiin tarkoitetuista verkkoalustoista LOV!T eroaa siinä, että se tarjoaa täyden palvelun kauppapaikan, jolloin kädentaitajan ei tarvitse kuin lähettää tuotteet LOV!Tille – kaikki muu hoidetaan puolesta! Tuotevarasto kasautuu LOV!Tin omalle pajalle ja näin kaikki tuotteet on toimitettavissa ostajalle samassa paketissa. Vihdoinkin eri tekijöiden tuotteita saa siis yhdestä osoitteesta, yhdellä nopealla toimituksella!

LOV!Tin avajaisia vietti helmikuun 2021 alussa ja kaupan aiheuttama kiinnostus on tehnyt kyllä tämän työttömän työpäivistä kiireisiä, mutta samalla äärettömän mielenkiintoisia ja monipuolisia. Joka päivä opin jotain uutta ja rakastan sitä flowta, jonka saan törmätessäni jälleen kerran uuteen asiaan, ongelmaan tai haasteeseen, josta selviän perusteellisen selvittelyn, toistojen ja uudelleen yrittämisetn kautta voittajana! On ollut ihanaa päästä juttelemaan toinen toistaan inspiroivampien kädentaitajien kanssa ja huomata, kuinka paljon huomiota LOV!T on saanut. Tulee sellainen ylpeä olo siitä, että ideani kantaa ja herättää kiinnostusta.

Vaatimattomana tulevaisuuden tavoitteena on saada LOV!Tin listoille pala jokaisen kotimaisen kädentaitajan varastoa ja pystyä tarjoamaan ostajalle mahdollisuus tilata kaikki kaipaamansa kotimaiset käsityötuotteet yhdestä osoitteesta, yhdellä nopealla toimituksella! Tällä hetkellä myyjäkaartissa on sekä äärettömän taitavia harrastelijoita sekä näkyvyyttä ja jälleenmyyntiä tavoittelevia pienyrittäjiä. Jälleenmyyntisopimukset nimesin ´kumppanuussopimuksiksi´, sillä se jotenkin kuvastaa omaa ´ihmisiltä ihmisille´-asennettani pienyrittäjien kanssa toimimiseen enemmän. Ihana päästä yhdessä nimenomaan tekemään juttuja ja nostamaan kotimaista kädentaitoa maailmankartalle!

Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, missä näen itseni vuoden päästä, ei käsityöverkkokaupan perustanut yrittäjä olisi käynyt pienessä mielessäkään. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja en voisi olla enemmän innoissani LOV!Tista, omasta yrityksestäni! Nautin siitä, mitä teen ja nousen aamuisin sängystä tuoretta tarmoa uhkuen. Vaimona ja äitinä olen pyrkinyt kuitenkin sulkemaan työhuoneen oven aina toimistoajan päätteeksi ja nauttimaan vapaa-ajasta tietäen, että siellä se kauppa pyörii ja ihastuttaa ihmisiä, joiden pariin voin taas aamulla palata hääräilemään!

´Elämä on asennekysymys!´

LOV!T Käsityöverkkokauppa
www.lovitkauppa.com

LOV!T IG:ssä: @lovitkauppa
LOV!T Facessa: @lovitkauppa

2 kommenttia

Jätä kommenttisi

Sarikommentoi
16.03.2021 at 11:33

Olen niin ylpeä äiti ❤️ pentuseni!

Sarikommentoi
16.03.2021 at 16:07

Onnea ja menestystä rakas kälyni. Olet uskomattoman upee nainen 🍀❤️

Jätä kommenttisi