Kehitä osaamistasi ja yrityksesi toimintaa kouluttautumalla
Yksi elämän suola on oppiminen. On todettu, että ihminen oppii koko elämänsä ajan. On myös todettu, että ihminen oppii yksilöllisesti ja ei ole täysin ”oikeaa tapaa oppia”.
Monenlaiset oppimistavat tekevät oppimisesta opiskelijalle joustavaa. Hän voi valita erilaisissa tilanteissa hänelle tehokkaimman ja parhaiten soveltuvan oppimisen strategian. Mitä paremmin opiskelija tiedostaa omat tapansa oppia, sitä tehokkaammin ja paremmin hän pystyy hyödyntämään suorittamaansa koulutusta.
Kukaan ei voi oppia toisen puolesta ja myös aikuisopiskelijoiden kohdalla erot oppijoina tulevat näkyviin. Opiskelijalla, joka on ”kokeneessa iässä”, on enemmän elämänkokemusta. Tämä antaa hänelle todennäköisesti erilaisia näkemyksiä kuin esimerkiksi vasta koulunsa päättäneelle nuorelle. Onkin loistava tilanne kun opiskeluryhmässä on eri-ikäisiä ihmisiä, jolloin pystytään jakamaan kokemuksellista tietoa, uusia ajatuksia sekä tuomaan eri sukupolvien näkemyksiä asioihin. Saadaan myös loistavaa sparrausta aikaiseksi, kun kaikki ovat avoimia ja innostuneita kehittämiselle.
Tänä päivänä meillä on mahdollisuus oppia ja opiskella monilla erilaisilla opiskelumuodoilla. Erityisen hyvä opiskelumuoto aikuiselle on näyttötutkinto. Siinä jos missä aikuisopiskelija pystyy hyödyntämään koulutusta erinomaisesti itselleen ja yritykselleen.
Näyttötutkinnossa opiskelija kehittää omaa osaamistaan ja yrityksen osaamista työelämälähtöisesti. Henkilökohtaistaminen tapahtuu sanansa mukaisesti opiskelijan henkilökohtaisista ja yrityskohtaisista tarpeista lähtien ja omaa tekemistään pääsee sparraamaan hyvin käytännönläheisesti. Tämä tekee oppimisesta joustavaa ja erittäin motivoivaa. Saa uutta tietoa, oivalluksia, verkoston tukea ja sparrauskumppaneita. Ei opiskella vain teoriaa, vaan pureudutaan oikeisiin työelämässä ja yrityksessä oleviin haasteisiin, tarpeisiin sekä työn kehittämiseen. Näyttötutkinnoista voit lukea lisää täältä
Yrittäjälle tämä on loistava muoto kehittää yrittäjyyttä ja yritystoimintaa
Esimerkiksi suositussa Yrittäjän ammattitutkinnossa yrittäjä pääsee kehittämään yrittäjäosaamistaan sekä yritystoimintaansa yrittäjyyden ja oman yritystoimintansa lähtökohdista. Yrittäjän on mahdollista suorittaa myös muita näyttötutkintoja. Näitä ovat esimerkiksi Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto, Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto ja Myynnin ammattitutkinto. Mahdollisuuksia kouluttautumiseen siis löytyy.
Jos haluat lukea lisää tutkinnoista, löydät niitä joka oppilaitoksen sivuilta. Tutkinnon perusteet taas kaikkiin tutkintoihin löytyvät Opetushallituksen sivuilta . Ja jos innostut inspiroivasta Yrittäjän ammattitutkinnosta, lisätietoja voit lukea täältä . Yksi koulutuksista on alkamassa jo tänä keväänä.
Hyödynnät sitten mitä tahansa oppimismuotoa, niin tärkeintä on että kouluttaudut aika ajoin. Oppiminen stimuloi aivojasi, saa sinut pysymään virkeämpänä, innostaa tekemään, innostaa kehittämään ja antaa sinulle paljon uutta ajateltavaa.
Innostu & inspiroidu! Ota oppimisesta hyöty irti itsellesi ja yrityksellesi!