Onko sinulla aikavarkaita? Kuinka otat ne hallintaasi?

Itsensä johtaminen on myös oman ajan hallintaa. Oma aika on usein tiukilla, ja monesti huomaa tekevänsä jotain mikä vie aikaa tärkeiltä asioilta. Näitä kutsutaan aikavarkaiksi. Aikavarkaita voivat olla esimerkiksi puhelin, netti, some, aloituksen tai tekemisen lykkääminen, papereiden tai tavaroiden hallitsemattomuus. Tunnistamalla omat ajankäytön haasteet ja aikavarkaat, voit paremmin suunnitella omaa tekemistäsi niin, että saa enemmän aikaiseksi. Parasta on kun saa enemmän aikaiseksi, on tyytyväinen itseensä. Tulee hyvä olla ja kokee että on ollut tehokas. Tämän jälkeen voi sitten vaikka palkita itsensä jollain kivalla tekemisellä tai vain oleilemalla, someilemalla tai mitä ikinä haluaakin tehdä. Aikavarkaiden hallinnan kautta ei vain ajelehdi tekemisestä toiseen, vaan tekee asiat oman valinnan mukaan. Silloin voi todeta, että johtaa itse aikaansa eikä aika johda minua. J

Päivittäiset toimintatapamme ovat usein varsin syvälle juurtuneita. Toimimme ja teemme asioita vähän kuin päällä olisi ”automaattiohjaus” eli emme niinkään tietoisesti. Tarkkailemalla toimintaamme voimme päästä eroon sellaisista turhaa aikaa vievistä toiminnoista. Tämä vaatii tietoista tutkailua mihin tekemisiin menee huomaamattasi turhan paljon aikaa eli tietoisesti selvittää omat aikavarkaat.

Tee itsellesi lista omista aikavarkaistasi ja ota ne tietoisesti hallintaasi

Aikavarkaat voivat myös olla sellaisia, että haluat olla niiden seurassa. Esimerkiksi netissä surffailu voi olla sinulle tärkeää ja haluatkin tehdä sitä. Voit hyvällä omallatunnolla viettää aikaa aikavarkaiden kanssa, kun ensin olet tehnyt suunnitellut asiat.

Keskity siis ja pohdi, mitkä ovat sellaisia aikavarkaita, joista sinun tulee luopua tai vähentää niitä arjessasi?

Kuinka saat omat aikavarkaasi hallintaasi?

First step! On ehdottomasti, että tulet tietoiseksi niistä. Jos et edes tunnista aikavarkaitasi, sinun on vaikea ottaa hallintaa niistä.  Tämän takia seuraa päiviäsi ja kerää listaa aikavarkaista.

Tämän jälkeen pohdi:

  1. Mihin aikasi kuluu silloin kun sinun piti tehdä jotain muuta?
  2. Mihin tai millaisiin aikavarkaisiin huomaat käyttäväsi aikaa päivittäin tai jopa mahdollisesti useamman kerran päivän aikana? Listaa nämä.
  3. Millaisiin asioihin tai tekemisiin kuluu enemmän aikaa kuin olit suunnitellut?
  4. Millaista tekemistä siirrät säännöllisesti vaikka tekeminen pitäisi aloittaa?

Vastaa näihin kysymyksiin itsellesi rehellisesti.

Jos löysit itsellesi monia, monia aikavarkaita. Mieti, mitkä ovat eniten aikaasi kuluttavia, joita sinun kannattaa alkaa hallitsemaan? Kirjaa nyt ylös kolme pahinta aikavarastasi. Mitkä ne ovat?

1.

2.

3.

Tämän jälkeen voit alkaa ratkoa keinoja kuinka niitä hallitaan. Voit myös tilata kalenterimme, joka on tehty helpottamaan itsensä johtamista sekä oman ajan hallintaa. Löydät kalenterimme tämän linkin takaa.

Aikaa on meillä kaikilla yhtä paljon, sinä päätät mihin sen käytät.

Jätä kommenttisi