Onni asuu arjessa ja onni asuu pienissä hetkissä
Oletko tullut ajatelleeksi, että onni asuu pienissä hetkissä? Tai että onni asuu arjessa kanssasi?
Unelmoiminen on ihanaa. Näin koronan aikaankin voi aina unelmoida. Monella on syysloma tulossa, ainakin lapsiperheillä. On kiva haaveilla erilaisista tekemisistä. Miettiä mitä kivaa voi tehdä kotona. Yksi unelma voi olla, että saa vain olla. Ei tarvitse tehdä paljon mitään. Unelma ei koskaan voi olla liian iso tai pieni. Unelma voi olla juuri sellainen kuin haluat. Kaikki unelmat eivät ehkä toteudu, mutta niiden ajatteleminen ja niistä tiedon hakeminen tai kuvien katselu antaa ihanan fiiliksen.
Jo minä unelmoin jostain, se ei ole keneltäkään muulta pois. Voin siis unelmoida juuri sellaisia unelmia kuin itse haluan. Arjessa on paljon ihanaa. Arkea voi elää sen pienistä hetkistä. Ne pienet hetket ovat niitä onnellisimpia elämässä.
Elämässä on aina hetkiä jolloin odottaa jotakin. Odottaa viikonloppua, perheen yhteistä aikaa, lomaa, työreissua, matkaa, syntymäpäiviä tai jotain. Odottamalla unohtaa ehkä elää juuri sitä hetkeä. Kuluu paljon hetkiä ja aikaa vain odottamiseen. Minä lopetin kauan sitten odottamisen. Elämä muuttui arjen pieniksi onnen hetkiksi. Jokainen aika ja hetki on täynnä elämää juuri sillä hetkellä. Ei tarvitse elää mennyttä eikä tulevaa tai odottaa seuraavaa hetkeä.
Eräs viisas ihminen kerran kertoi minulle kuinka hän oli lukenut jostain, että onni täytyy löytää omasta sisimmästään eikä sitä voi toinen ihminen antaa sinulle tai tehdä sinua onnelliseksi. Jos et itse löydä sitä omasta arjestasi, ei kukaan mukaan voi löytää sinun puolestasi sitä.
Minä heräsin aikoinaan tähän asiaan ja tajusin että vain minä voin elää onnellista arkea, kun löydän sen onnellisuuden itseni sisältä. Opin silloin elämään vain tätä hetkeä. En elä odottaen jotakin, en menneisyydessä enkä tulevaisuudessa. Elän juuri sitä hetkeä joka sillä hetkellä on käsillä. Opetin itseni elämään jokaista elämäni minuuttia ja hetkeä. Se teki minut onnelliseksi. Olin tyytäväinen elämääni, enkä odottanut elämältä mitään muuta.
Tätä voi harjoitella. Moni on kulkenut elämänsä polkua ja tallaillut samalla tavalla vuosia, vuosikymmeniä. Uusien urien tekeminen ja uuden polun löytäminen voi olla joskus jopa vaikeaa tai kestää oman aikansa. Elämää voi kuitenkin aina katsoa uusien silmälasien läpi, ja sinnikkäästi harjoitella elämään juuri sitä askelta. Ne askeleet ovat arjen pieniä hetkiä ja nimenomaan niitä onnen hetkiä.
Nyt kirjoittaessani tätä mutustelen suklaa palaa, ja ai että tuntuu onnelliselta kun saa makoisan suklaapalan mutustella rauhassa istuen sohvalla kirjoituksen parissa. Tänään on ollut paljon tekemistä ja pitkä työpäivä, mutta jokainen hetki on ollut oikein mukava. On tuntunut, että kaikki sujuu hyvin ja olen tyytyväinen elämääni. Olen onnellinen.
Onnellisia arjen hetkiä!