Vieraskynä – Elämänmuutos -sairauden myötä yrittäjäksi

Jotain todella kaunista tapahtuu ihmisille, kun heidän maailmansa hajoaa: nöyryys, ylevyys, korkeampi älyllisyys kohoaa juuri sillä hetkellä, kun polvemme osuvat lattiaan.

Marianne Williamson

Elämä ottaa ja elämä antaa. Se lause on tullut itselleni hyvinkin tutuksi viime vuosina.

En vielä muutama vuosi sitten kuvitellut olevani yrittäjä ja varsinkaan tällaisessa pandemia tilanteessa ja vielä oman sairastumiseni jälkeen. Ihan kuin omassa sairaudessani ei olisi ollut tarpeeksi haasteita vaan piti vielä yrittäjäksi ryhtyä. Ikinä ei kannata tuudittautua asioihin. Vuonna 2016 opin, että asiat elämässä saattaa muuttua hyvinkin radikaalisti ja sinulta lupaa kysymättä. Kuvailin silloin sairastumistani peikoksi, joka vaani selän takana eikä poistu sieltä vaikka, kuinka haluaisit. Sitä on nimittäin sairastuminen syöpään.

Kun saat tietää asiasta puhelinsoitolla, on se aina hirveä järkytys. Asia, jota on vaikea uskoa.  Ei minulla voi olla niin kamalaa sairautta ja melkein kieltää asian.  Siitä seuraa kaaos ja paniikki. Hirveä tiedon etsiminen ja lääkäriltä asioiden kaivaminen. Jopa syyllisyys omasta elämästä. Miettii milloin poltin tupakkaa, olenko liian nuorena ottanut alkoholia, aloinko liian nuorena käyttämään hormonivalmisteita jne. Alkuun selaat sairaskertomuksiasi lävitse ja olet ihan varma, että se on jo levinnyt sydämeen asti. Ja niinhän se onkin nimittäin vakava sairastuminen musertaa ihmisen ja pakottaa nöyrtymään, katsomaan itseään peiliin. Sitä ei pääse pakoon, vaikka kuinka yrittäisi. Se on vain kohdattava kaikkine epävarmuuksineen, pelkoineen ja ahdistuksineen. Sairaus pistää elämässä kaiken uusiksi. Enää et mieti mitä tänään ostan kaupasta vaan mietit, että toivottavasti vielä huomennakin pääsen kauppaan ja saan elää. Katsot kuinka ihmiset ympärilläsi jatkaa elämää ihan normaalisti, vaikka sinun elämä on pysähtynyt täysin.  Muistan, kuinka juhannuksen aikaan sain tiedon asiasta mökillä kesken kesäloman. Olin juuri täyttänyt 41.vuotta 25.6.2016, kun sain tiedon 28.6.2016. Palasin puhelun jälkeen pöytään perheeni pariin jatkamaan ruokailua ja kaikki tiesivät varmasti jo ilmeestäni mistä oli kyse. Se on elämässäni ollut hetki, jolloin todella on viety jalat alta ja hetki, milloin tuleva on pelottanut ei vain itseni vaan myös perheeni takia. Miten he jaksavat minun sairauteni, miten työni käy, miten itse jaksan ja miksi juuri nyt? Mutta sairastumiseen ei ole koskaan oikeaa tai hyvää hetkeä. Kun varmuus sairaudesta tuli asiat alkoivat nopeasti rullaamaan. Olin jo heinäkuun viimeinen päivä leikkauksessa ja kun siitä paranin, aloitin sytostaattihoidot heti elokuun lopussa. Kävin 3viikon välein Syöpäklinikalla tiputuksessa ja koitin iloita siitä, että kerrankin minulla on aikaa lukea kirjaa, kuunnella musiikkia ja vaikka kutoa sukkaa. Kuulin hoidoissa paljon kauhu tarinoita lääkkeistä ja ihmisten kuolemisesta ja usein kun kerroit sairaudestasi jollekin, sainkin kuulla, kuinka hänen tuttunsa on kuollut samaan syöpään ja eikä aina niin positiivista asiaa. Onneksi tuolloin olin lukenut paljon

The Secret´s kirjaa ja tiesin mikä vaikutus omilla ajatuksilla on ja kuinka voimme vetää puoleemme asioita. Tein tietoisen päätöksen, että keskityn täysin itseeni, omaan paranemiseeni ja suljen korvat kaikelta negatiiviselta sairauden ympäriltä. Ja onnistuin siinä ehkä vähän liiankin hyvin, koska leikkauksen jälkeen hoitaja tuli tiedustelemaan, että olinko varmasti käsittänyt kuinka vakavasta sairaudesta oli kyse? Hän ei ole koskaan aiemmin heidän osastollaan nähnyt yhtä iloista rintasyöpä potilasta. Mutta usein kuvittelemme asiat paljon pahemmiksi kuin ne ovat ja pelkäämme niitä etukäteen. Kun näin osastolla kuinka ihana henkilökuntaa ja lääkäreitä siellä oli. Kuvittelemani leikkaus kivut ja käden toimimattomuus osoittautuivat vääriksi, niin olin oikeasti iloinen siitä, että minulla olikin niin hyvä olla. Ja pääsin jo heti seuraavana päivänä kotiin. Hoitojen edetessä ajattelin, että nyt minulla on täysi lupa keskittyä vain itseeni ja omaan paranemiseeni. Tiedän! Aina ei käy hyvin ja näinkin paljon syöpäklinikalla myös todella sairaita ihmisiä, mutta jos ei itse usko omaan paranemiseen ja toivoon ei siihen jaksa kukaan muukaan uskoa. Toivo on nimittäin siinä tilanteessa se, mitä et halua lääkäreiden koskaan vievän pois. Epätietoisuutta saattaa kestää puolikin vuotta sairauden toteamisen jälkeen sen kanssa pitää vain oppia elämään. Sytostaatti hoitoihin kuului hiusten lähtö, mutta sekään ei ollut pahin asia minkä koin hoidoissa. Senkin kanssa oppi elämään. Onneksi oli syksy ja pipo kausi, koska peruukkia en sen kuumuuden takia voinut käyttää. Ja loppujen lopuksi kävelin ylpeänä plankona. Päätin, että asenne on se mikä ratkaisee! Sädehoitoja sain 25 kertaa ja rinnan alue paloi aika karrelle sisältäpäin. Herceptin pistoksia taisin saada 12 kertaa kuukauden välein vuoden ajan. Pahin asia oli ehkä ulkomuodon niin radikaali muuttuminen lääkkeiden ja nesteen kertymisen elimistöön takia. Vatsa oli kuin pulla taikinaa, kun hoitojen jälkeen koiton mennä sovittamaan uikkareita Kroatian reissulle. Silloin meinasi tulla itku, koska en enää tunnistanut itseäni peilistä sekä olin aika karmiva näky kaljuna mihin oli hiukan kasvanut hiuksia untuvikkona sinne tänne epätasaisesti.

Hoitojen jälkeen alkoi itsensä kunnostus. Aloin rakentaa täysin uutta elämää, kuntoilla ja aloitin periaatteessa kaiken ihan nollista.

Kiitän Suomen terveydenhoitoa, mikä on erikoissairaanhoidossa loistava ja lääkäri passitti minut kuntoutuspuolelle missä sain apua uuden elämäni rakentamiseen ja neuvoja. Nytkin melkein tulee itku, kun mietin kuinka ihana lääkäri minulla, oli Syöpäklinikalla. Todella kannustava eikä koskaan jääty surkuttelemaan asioita vaan aina mietittiin, että miten tästä tilanteesta eteenpäin. Kun joutuu hoitoihin kaikki käy niin nopeasti, ettei oma pää pysy oikein mukana. Masennus ja asioiden tiedostaminen tulee vasta sitten kun tilanne rauhoittuu ja alat itse kelaamaan asioita lävitse. Minullakin vasta puoli vuotta hoitojen loppumisen jälkeen aloin miettiä kuinka tässä olisi voinut käydä, mitä menetin ja kuinka elämäni muuttui. Ystäväni sanovat aina, että oli Katja ennen sairastumista ja Katja sairauden jälkeen ja niin se vähän menee. Elämä muuttuu täysin, ajatukset ja arvot elämästä. Sairaus muuttaa paljon asioita, mutta ei aina vain huonoon suuntaan. Itsekin jäin lapsettomaksi hoitojen vaikutuksesta, mikä olikin kaikista raskain asia käsitellä. Ja on edelleen. Asiat nousevat pintaan aina uudelleen, kun elämässä tapahtuu jotain surullista kuten isäni kuolema reilu vuosi sitten kesällä. Se nosti myös pintaan todellisen surun, ettei isäni nähnyt koskaan lapsiani ja ettei minulla ole omia lapsia kenelle itse jätän perintöä, kun minusta aika jättää. Siskollani taas on kolme. Mutta olen aina ajatellut, etten ole luuseri enkä luovuttaja. Olen onnellinen ja ylpeä siskoni ihanista lapsista ja nyt minulla on ihan oma lapsi nimittäin tämä firma TimanttiTiikeri sekä kissani Calvin. Vaikka elämässä menettää asioita, niin myös saat tilalle uusia asioita, joita et ole ehkä koskaan ajatellut. Koitan myös aina ajatella, että elämä menee niin kuin se on tarkoitettu.

Hiukset tuli aika merkityksellisiksi tämän vuoden aikana. Ensin ne leikattiin polkka malliin ja kun hiuksia alkoi lähtemään, vedettiin siili ja olinhan välillä myös ihan blanko hoitojen vaikutuksesta. Sain myös vaalean polkka peruukin, minkä laitoin kerran päähän ja sen jälkeen en sitä käyttänyt. Ystävillä ja sukulaisilla riitti kyllä hauskaa peruukin kanssa, mikä toikin kivaa iloa elämään, kun käyttivät sitä minua tukeakseni😊Pipoja kului paljon ja onneksi oli syksy, niin niitä pystyi huoletta käyttää ja kehitellä ihan oma pipo muoti.

Yrittäjäksi ryhtyminen lähti siitä, että kävin työhaastattelussa vanhan kouluni rehtorin luona ja hän mietti tilannettani ja kertoi, ettei voi paikkaa tarjota vähäisen hoito kokemukseni takia, mutta kysyi, olenko miettinyt yrittäjyyttä. Hänestä siinä olisi mahdollisuuksia toimia niin, että voisin ottaa huomioon myös paremmin oman jaksamiseni. Lähdin selvittelemään asiaa ja päädyin työnohjauksen kautta koulun penkille ja sieltä pehmeästi työelämään. Valmistuin kosmetologi ammattini rinnalle terveydenhoidolliseen jalkojenhoitajan ammattitutkintoon. Itse huomasin sairauteni eri vaiheissa, kuinka tärkeää toimivat jalat ovat ihmisellä ja halusin opiskella lisää. Opiskelin koulutuksessa Varman kuntoutustuen turvin ja Varmalta sain vielä päätöksen, että lähtevät tukemaan halutessani myös yrittäjyyttäni puoleksi vuodeksi. Silloin mietin, että nyt jos koskaan teen sen elämän, mikä tuntuu hyvälle elää. Näin yrittämisen mahdollisuutena yhdistää kaiken osaamiseni ja tarjota asiakkaille juuri sellaista palvelua ja asiantuntemusta kuin reilu 10 vuotisen urani aikana olin oppinut. Olin ammattini kautta nähnyt myös erilaisissa kosmetiikka alan tehtävissä puutteita ja kehittämiskohtia asiakaspalvelussa sekä asioita, mitkä olivat menneet huonompaan suuntaan urani alkuajoista. Olin tottunut, että asiakas on aina ykkönen ja minua harmitti, kun aloin huomaamaan palvelutason laskun ja ihmisten motivaation omaan työhönsä kärsivän kaikista muutoksista ja kiristyksistä. Kaikessa kiristettiin ja työntekijän työpanosta ei mielestäni tarpeeksi arvostettu ja mietitty työntekijän hyvinvointia ja jaksamista. Halusin palvella edelleen asiakkaita hyvin ja että työhön panostamaani aikaa arvostettaisiin sekä kokemustani. Halusin tehdä myös muitakin asioita kuin vain työtä. Välillä tuntui, että työ melkein imaisi oman elämäni ja silloin tajusin, että asioihin pitää tehdä muutos. No muutos tuli! Sairastuttuani! Tuli pakollinen muutos ja elämä laittoi polvilleen. Työ on tärkeää, mutta se ei ole elämä! Se on vain työtä mihin sinun ei tarvitse antaa koko elämää. Siihen pitää osata vetää rajat. Helposti kilttinä ihmisenä ottaa lisää ja lisää tehtävää miettimättä omaa jaksamista tai kuuntelematta itseään. Keho saattaa antaa jo varoitus merkkejä, mutta helposti ohitamme ne, koska haluamme olla niin hemmetin hyviä työntekijöitä! Olemme niin hyviä, että unohdamme itsemme ja kulttuurissamme on ehkä kasvatettukin vähän siihen suuntaan ihmisiä. Muista olla kiltti ja tehdä asiat kunnolla on varmasti monelle tuttuja lauseita lapsuudesta. Ensin kuitenkin pitäisi muistaa olla kiltti itselleen ja sitten vasta toisille. Monesti tästä välistä unohtuu se oma itse. Varsinkin meillä naisilla on taipumusta aina ajatella ensin muita.

Liikkeeni nimi TimanttiTiikeri tulee siitä, että haluan ihmisten miettivän omaa terveyttään ja jaksamistaan kuin vaalisivat kallista timanttia. Sinä olet vielä arvokkaampi kuin se timantti. Ei ole toista sinua. Jos et sinä itse vaali sinun terveyttäsi ei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Tiikerin lailla haluan ihmisten puolustavan itseään, omaa terveyttään ja jaksamistaan. Pitävän itsestään huolta. Se on välillä vaikeaa, mutta niin tärkeää. Koen, että yrittäjänä saan vaikuttaa omaan elämääni ja suunnitella itse päiväni. En voisi enää elää työvuoro listojen kanssa vaan pidän siitä vapaudesta, vastuusta ja ajatuksesta, että on täysin itsestäni kiinni, minkälaisen elämän rakennan. Haastaa itsensä uskomaan omiin unelmiin ja yrittäjänä ennen kaikkea itseeni. Se on välillä vaikeaa tässä korona tilanteessakin, mutta olen niin onnellinen, että siihen aikaan vielä suoritin yrittäjän ammattitutkintoa.  Opettajani ja opiskelutoverini tsemppasivat ja vahvistivat uskoa tulevaisuuteen tässäkin tilanteessa. Ja tässäkään asiassa en aio antaa periksi ja minusta Suomalaisten pitää olla ylpeitä omista aikaansaannoksistaan. Työelämässä on paljon organisaatio uudistuksia ja jälleenrakennetaan eikä ehkä aina keskitytä siihen olennaiseen eli työntekijöiden työssä viihtyvyyteen ja jaksamiseen. Pitää osata uskoa itseensä, tekemiseensä ja myös siihen, ettei sinun aikaasi käytetä väärin täällä maan päällä. Meillä jokaisella tulee joskus se päätepiste. Haluan miettiä silloin kuinka onnellisen ja hyvän elämän elin enkä saavutuksiani. Sinulla on kuitenkin tämä hetki, mikä voi olla jo huomenna ihan erilainen. Kannattaa miettiä mihin omaa aikaa kuluttaa ja tehdä asioita, mitkä tuntuvat kivalle eikä niitä mitä täytyy tehdä. Ja tehdä asioita vielä silloin kun on terve. Pysähtyä miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Elämässä pitää oppia menettämään, mutta myös saamaan asioita. Nyt maalataan paljon kaikkia uhkakuvia aikakauslehdissä ja uutisissa, mikä varmaankin osaltaan on aiheellista. Kuitenkin negatiivisuudella ja tulevaisuuden pelottelulla ei saada esim. työntekijöiden työmotivaatiota nousemaan. Pitäisi miettiä sitä, miten ihmiset jaksavat ja voivat työssään hyvin! Jos lääkäri olisi minulle ilmoittanut jo ensimmäisellä käynnillä, että Katja toivo on mennyttä ja tällaisessa suossa tulet seuraavat vuodet elämään. Olisiko minulla ollut edes halua parantua?! Minusta sama pätee työelämään. Ihmiseltä ei saa viedä toivoa, halua, uskoa ja intoa pois tehdä työtänsä. Eikä antaa sellaista tunnetta, ettei omaan työhönsä voi vaikuttaa. Aina tulee nuoria ihmisiä täynnä ideoita ja heidän pitää antaa loistaa! Maailma uudistuu ja meidän pitää uudistua mukana halusimme tai emme. Myös meidän kokeneempien työntekijöiden kokemusta voidaan hyödyntää sekä ennnenkaikkea arvostaa. Me voimme auttaa nuoria ihmisiä loistamaan ja jakaa sen opin ja työmoraalin, minkä itse olemme oppineet. Myös esimiesten olisi hyvä laskeutua sinne kenttätyöntekijän tasolle ja ottaa ideoita ja kehitysehdotuksia vastaan heiltä, ketkä sitä asiakaspalvelua tekevät. Yrittäjänä minulla on vapaus tehdä asiakaspalvelusta laadukasta ja kysyä palvelun tasosta juuri heiltä sekä muuttaa asioita siihen suuntaan mitä edelleen kaivataan. Eli palvelua! Se on yrittäjän mahdollisuus tässä teknistyvässä maailmassa ja siihen mahdollisuuteen halusin tarttua, koska se on sitä mitä tiedän osaavani. Antaa asiakkailleni henkilökohtaista palvelua.

Kävin juuri tässä kuussa 4. vuosi kontrollissa ja kaikki oli hyvin. Vuoden päästä on viimeinen virallinen kontrolli ja ehkä minut sen jälkeen voidaan julistaa terveeksi. Sairaus opetti minulle sen, ettei päivääkään elämässä ole tuhlattavaksi. Ettei ihmisiä tarvitse miellyttää vaan itseään. Tämä on minun elämä, jonka elän itseäni varten. En itsekkäästi, mutta itseäni ajatellen. Silloin läheisenikin voivat hyvin, kun itse voin hyvin. Rohkeutta tarttua asioihin ja olla oma itseni. Vuosi 2016 kasvatti minua valovuodella ihmisenä henkisesti. Mutta myös sen, että koska vain voi elämä muuttua silmän räpäyksessä. Yleensä kaikesta selviää kun vain luottaa elämään ja toivoon. Niin kauan, kun on toivoa, on elämää<3 Ja niin kauan, kun elän, haluan tehdä sen täysillä nauttien. Koska määränpää on meillä jokaisella, mitä emme onneksi tiedä etukäteen. Mutta sain lisäaikaa elämälle ja olen jokaisesta päivästä äärimmäisen kiitollinen. <3<3<3

”Terveys on elämässä kaikkein kalleinta, mutta silti moni suhtautuu siihen itsestäänselvyytenä. Useimmat miettivät terveyttään vasta menetettyään sen. Vasta silloin ihminen oivaltaa ilman terveyttä ei ole yhtään mitään. Se, joka saa nauttia hyvästä terveydestä, on tietämättään rikas. Kun et ole terve, haluat yksinomaa parantua, eikä millään muulla ole merkitystä kuin terveyden kohenemisella.”

 (Tämän luin hoidossa ollessani ja otin siitä kuvan muistoksi itselleni muistuttamaan siitä, etten koskaan aliarvioi omaa terveydentilaani).

Suomessa sairastuu syöpään joka kolmas ihminen elämänsä aikana jossakin vaiheessa.  Vuosittain 30 000 ihmistä. Lähes kaksi kolmesta kuitenkin paranee. Rintasyöpään sairastuu yli 5000 naista vuodessa, mikä tekee siitä yleisimmän syövän. Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään. Miesten yleisimpään syöpään eturauhasen syöpään sairastui n. 4600 miestä vuonna 2014.

(Tiedot otettu kaikki syövästä sivustolta)

Lokakuu on roosanauha kuukausi. Muistathan tukea syöpätutkimusta, jotta jatkossakin saamme hyvää hoitoa syöpää vastaan. Itse ostan Roosa-nauha kampanjasta aina joululahjoja mahdollisuuksien mukaan sekä tietysti roosanauhan itselleni muistuttamaan mistä olen selvinnyt sekä äidilleni ellei äiti ole jo ehtinyt niitä ostaa. Välillä ostamme niitä useampia. Muista, että nauhan ostamalla et vain tue rintasyöpätutkimusta vaan kaikkien syöpien tutkimustyötä.

Tämä oli vuoden 2016 roosanauha, minkä suojelija oli Mike Monroe. Positiivisuus on voimaa oli vuoden sanoma. Tähdet edustavat nauhassa valoa ja sydämet rakkautta. Mike tykkää yhtä paljon kissoista kuin minäkin ja ystäväni Reetta pyysi Mikeltä terveiset kortin muodossa konsertista mihin en itse silloin päässyt sairauteni takia. Ne olivat sellaiset tsemppi terveiset mitä en unohda ikinä! Ja toi paljon iloa silloiseen pimeään hetkeen. Vuonna 2016 kerättiinkin syöpä tutkimukseen ennätyspotti, mikä taidettiin viime vuonna ylittää upeasti.

Vahvimmat ihmiset eivät ole niitä, jotka näyttävät voimansa edessämme, vaan heitä, jotka voittavat taisteluita, joista emme tiedä mitään.

-Magss Elämä on

Katja Prökkinen

Timanttitiikeri.fi