Vieraskynä – Kun onnistumisetkin tuntuvat isommilta – 4 tapaa, miten yrittäjyyskin paranee työkavereiden myötä
Kun ryhdyin yrittäjäksi, yksi parhaista asioista oli se, että sain itse päättää kaikesta. Olin ollut vuosikausia ison pörssiyhtiön suuren koneiston pieni osanen, ja yksinyrittäjyys oli sen jälkeen ihan parasta – kukaan muu ei pistänyt yllättäen projekteja jäihin eikä tarvinnut huolehtia niistä töistä, jotka kaatuivat syliin yt-kierroksen jälkeen.
Suunta ja vauhti olivat omissa käsissä, ja saatoin pyörtää päätökseni ja vaihtaa konttoribanaanit palaveriviineriin ihan vain siksi, että halusin. Ei tarvinnut miettiä prosessien tehostamista tai dokumentointia, ja toimistolla soi minun valitsemani musiikki.
Tietenkään en yrittäjänäkään ollut mikään saari: minä tarvitsin asiakkaitani, verottaja ja kirjanpitäjä rajoittivat jatkuvasti vapauttani ja päiväkodin aukioloajat määrittivät työpäiväni ajankohdan. Mutta niistä huolimatta: vapaus ja näennäinen riippumattomuus olivat ja ovat ehdottomasti edelleen suurin syy siihen, miksi ylipäätään halusin itselleni töihin.
Kun minulle sanottiin, että yksinyrittäjänkin kannattaa verkostoitua, tehdä yhteistyötä, hankkia mentori tai sparrailukumppani, se aiheutti minussa pieniä ja keskisuuria puistatuksia. Nuohan olivat niitä työelämän kliseitä, joista halusin juosta poispäin!
Kolme vuotta yrittäjyyttä myöhemmin olen kuitenkin joutunut muuttamaan mielipiteeni. Kun tarpeeksi kauan saa tehdä mitä lystää, ympärille alkaa kertyä vapauden seurauksia. Työpöydän laatikot alkavat täyttyä puolivalmiista projekteista, joiden loppuunsaattamiseen ei pelkästään oma puhti riittänytkään. Ja kun ei ole tilivelvollinen kenellekään, ne hiukan epämukavat (vaikkakin tarpeelliset) hommat tahtovat jäädä pyörimään ikuisuuksiksi tehtävälistan loppuosaan.
Eräs kahden hengen pajaa pyörittävä tuttuni painotti minulle vuosia sitten moneen otteeseen, että hän ei ole yksin- vaan kaksinyrittäjä. Tuo lause ei silloin vielä avautunut minulle. Mutta lopulta, kun olin kasvattanut yrittäjyydestäni viehättävän, mutta hiukan epämääräisen sekamelskan, tajusin, että minunkin yritykseni hyötyisi siitä, että joku kysyy, onko tämä pakko tehdä näin hankalasti.
Aloin ymmärtää, miten valtava ero yksin- ja kaksinyrittäjyyden välillä on, vasta kun olin ottanut ensimmäisiä askeleita hommien jakamisen suuntaan. Alla neljä tärkeintä oivallusta siitä, miten yksinyrittäjän työelämä paranee, kun yrityksen antaa kasvaa edes hiukan omaa itseään suuremmaksi.
Ideat kasvavat isommiksi ja onnistumiset tuntuvat isommilta
1. Ideat lähtevät lentoon, kun niitä pallottelee
Yrittäjät ovat siitä mahtavia, että meillä on aina uusia ideoita – mutta usein ne lähtevät kunnolla lapasesta vasta sitten, kun niitä heittelee edestakaisin ja törmäyttää toisen idealingon aatoksiin.
2. Onnistumiset tuntuvat isommilta
Iso asiakas, josta olet aina haaveillut? Ykkössija oikealla hakusanalla Googlessa? Mahtavasti onnistunut lanseeraus? Onnistumisten juhliminen tuntuu sata kertaa paremmalta, kun joku muukin laittaa juhlahatun päähänsä ja heittelee kanssasi konfetteja.
3. Liiketoiminta ei voi olla enää vain sun päässäsi – ja se on hyvä juttu myös sulle
Sinäkin varmaan joskus kirjoitit liiketoimintasuunnitelman ja jätit sen sitten siihen tilaan? Kun kerrot yrityksesi toiminnasta jollekulle toiselle, se selkiytyy samalla sinulle itsellesi, ja huomaat helpommin, missä kohtaa voisi kehittää, siivota ja kirkastaa.
4. Jos minä olen pois pelistä, pysyvät pyörät silti liikkeessä
Kivijalkakauppias on sidottu aukioloaikohinsa ja digiyrittäjälläkin läppäri seuraa sairasvuoteelle, jos ei ole ketään muuta, joka voisi pitää pyörät liikkeessä. Mutta kun joku muukin on perillä ainakin osasta hommia, tauko ei välttämättä ole katastrofi.
Vaikka olisit kuin minä, ja yksinyrittäjyys olisi just se sun juttusi, niin ehkä silti voisit käyttää pienen hetken sen miettimiseen, miten voisit suostua ottamaan yritystoimintaasi jonkun mukaan. Rajoittaisiko mentori tai yrityskummi sun vapauttasi liikaa? Olisiko ihan mahdoton ajatus, että antaisit virtuaaliassarin tehdä osan hommistasi? Vaikka työntekijän palkkaaminen tai uuden osakkaan ottaminen olisivat ajatuksena valovuosien päässä, voi olla, että yrityksesi lähtee lentoon sinä päivänä, kun otat avuksesi toisen mielipiteen tai käsiparin.
Antoisaa yrittäjyyttä
Paula Niskasaari
Yritykseni nettisivut: https://www.neulovilla.fi
Yrittäjän elämää: https://www.instagram.com/neulovilla