Vieraskynä – Stressivex verkkovalmennus – Elinvoimaa elämään, joka päivä!

Idea uudenlaisesta verkkovalmennuksesta syntyi saunan lauteilla vuosi sitten. Kun mieli ja keho rentoutuvat, pääsevät uudet ideatkin pulppuamaan vapaammin.

Olemme valmentaneet yrityksissä itsensä johtamista vuosia ja nähneet miten pienilläkin ajattelurakenteen muutoksilla on iso vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin työelämässä kuin arjessa. Olemme valitettavasti myös nähneet ihmisten uupumisen ja väsymisen ja se on vain lisääntynyt vuosien aikana.

Valmennuksiemme hyvät tulokset saivat meidät miettimään miten voisimme laajemmin auttaa ihmisiä löytämään omat voimavaransa takaisin ja nauttimaan omasta elämästä juuri niin kuin itse haluaa. Tästä syntyi Stressivex verkkovalmennus niin yksityisille kuin yrityksille suunnattuna.

Meillä kummallakin on omakohtaista kokemuksesta uupumisesta. Pysähtyminen on ollut vaikeaa ja työn imu on vienyt mukanaan. Alkuun positiivinen ja eteenpäin vievä stressi alkoikin salakavalasti muuttumaan haitalliseksi ja voimia vieväksi. Kun näin käy, ihminen ei enää itse välttämättä huomaa olevansa stressikierteessä. Vaikka kuinka pysähtyisi, niin lepokaan ei auta tuomaan energiaa takaisin.

Stressiin ja uupumukseen liittyy usein haitallisia uskomuksia, jotka ruokkivat itse itseään: minun täytyy tehdä, pitää jaksaa, kunnon työntekijä on aina saatavilla jne. Haitalliset uskomukset kuormittavat kehoa ja mieltä ja pahimmillaan estävät meitä toimimasta meille parhaalla mahdollisella tavalla. Onkin hyvä kysyä itseltä ovatko uskomukseni eteenpäin vieviä ja voimaannuttavia? Olenko motivoitunut siitä mitä teen?

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä tietää miten pitää huolta kehosta, minkälainen ravinto on hyväksi jaksamisen kannalta ja miten tärkeää on hyvät yöunet ja palautuminen. Nämä kaikki ovat tärkeitä elementtejä elivoimaisessa elämässä. Tärkeintä kuitenkin on se mitä tapahtuu oman päämme sisällä. Mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme tilanteisiin ja asioihin. Onko syy tilanteissa tai toisissa ihmisissä vai uskallammeko katsoa peiliin ja tehdä muutoksen omissa valinnoissamme? Kun itse lähdimme muuttamaan ajattelurakenteitamme ja haitallisia uskomuksiamme, alkoi eheytyminen ja uudenlainen voimaantuminen.

Stressivex verkkovalmennus on kuuden viikon mittainen valmennuskokonaisuus, jossa päästään käsittelemään omien ajatusten lisäksi tunteita, arvoja, motivaatiota, unta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jokaista teemaa käsitellään yhden viikon ajan. Valmennuksessa tutustutaan myös oikeanlaiseen hengitykseen ja sen vaikutukseen rentoutumisessa ja läsnäolossa. Läsnäolon merkitys on isossa roolissa kiireestä ja stressistä ehetymisessä. Olemme siksi halunneet tuoda verkkovalmennukseen mukaan myös yin joogan, jota voi kutsua kehomeditaatioksi. Se mahdollistaa kehon ja mielen palautumista ja tuo levollisuuden tunnetta. Joogan ajatuksena onkin mielen liikkeiden pysäyttäminen.

Lämpimästi tervetuloa Stressivex verkkovalmennukseen eheytymään ja voimaantumaan! Haluamme tarjota Kasvustoorin lukijoille Stressivex verkkovalmennuksen erikoispikkujouluhintaan 23.12. saakka (57€, norm.97€).

https://www.campwire.com/buy_flexible/82be96ac-514d-48bb-884f-700e4d584bf0

”Stressivexin avulla sain helppoja ja mielenkiintoisia työkaluja oman mielen hallintaan. Löysin keinoja kuinka auttaa itseäni kun stressaava ja epämiellyttävä tunne meinaa ottaa vallan. Opin myös ymmärtämään omia tunteitani paremmin. Harjoitukset ovat sellaisia, joita voin tehdä lähes missä vain ja niitä on ollut mukava tehdä. Sain Stressivexiltä enemmän mitä osasin edes toivoa. Sain mielenrauhaa ja uusia oivalluksia!” Niina 43

page2image10057984

Stressivex valmentajat

Me olemme Loisto-Johannat. Yhteensä 50 vuotta valmennus- ja koulutuskokemusta. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle valmennukseemme osallistujalle ajatuksia, joiden avulla voi löytää oman parhaan itsensä ja elää itsensä näköistä elämää. Askel kerrallaan kohti oman näköistä elämää!

Emme pelkää laittaa itseämme täysillä likoon ja uskallamme nauraa itsellemme. Meillä on kokemusta, asiantuntemusta ja opiskelua takanamme roppakaupalla. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja keränneet kokemuksia niistä teemoista ja harjoituksista, jotka ovat heitä eniten auttaneet. Nämä aiheet ja harjoitukset haluamme myös jakaa sinulle.

Valmennamme yrityksissä Stressivex valmennuksia sekä esiintymis- ja karismavalmennuksia. Teemme myös vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja kehittäviä valmennuksia.

Olemme kiitollisia, että tutustut STRESSiVEX verkkovalmennukseen ja toivomme, että löydät näistä monille asiakkaillemme toimivista harjoituksista mielellesi ja kehollesi sopivasti rentouttavia harjoituksia sekä uusia oivalluksia.

Lämmöllä ja ilolla toivotamme sinut tervetulleeksi, Johanna & Johanna

Jätä kommenttisi