YRITTÄJÄN PÄIVÄ on tänään!

Onko sinun elämäsi yksi isoja ja tärkeitä päätöksiä ollut lähteä yrittäjäksi. Minusta se ei ole ihan pieni päätös elämässä. Nyt varsinkin kun taloustilanteemme on hieman haasteellinen niin vaatii rohkeutta ja uskallusta lähteä. Ottaa hyppy kohti yrittäjyyttä.

Mitä mietit yrittäjyydestä? Onko minulla mahdollisuus onnistua? Entä jos en onnistu? Mitä sitten tapahtuu? Moni kysymys askartelee mielessä kun miettii yrittäjäksi lähtemistä. Yrittäjyys ei ole laji, joka opitaan täydellisesti jossain koulussa. Yrittäjäksi yleensä kasvetaan tekemisen kautta. Toki yrittäjä taitoja voi opiskella erilaisissa yrittäjyyskoulutuksissa. Mutta kaikkea ei opi missään koulussa. Yrittäjän tielle mahtuu monenlaista polkua. Välillä mennään kiitojunalla suoraan sinne minne oltiin menossa. Toisinaan taas monen mutkan kautta. Toisinaan saatetaan joutua välillä katsomaan peruutuspeiliin ja palaamaan taaksepäinkin.

 

Millaisia kokemuksia sinulla on yrittäjyydestä? 

Olen itsekin yrittäjäurani aikana kokenut monenlaista polkua matkan varrella. On ollut todella erilaisia päiviä, viikkoja ja kuukausia. Näihin on mahtunut niin helppoja aikoja kuin vaikeitakin. Nyt on erityisen haasteellinen aika yrityksille. Korona kuritti ensin ja sen jälkeen sodan tuoma epävarmuus. Tämän jälkeen talouden tilanteen heikentyminen ja inflaation laukalle lähtö. Kaikki tai ainakin lähes kaikki meistä ovat joutuneet pitämään kukkaronnyörejä aika tiukalla. On tarkkaan harkittava niin yritysten investointeja kuin omia ostoksia.  Ostaminen on myös nyt vähän jäissä, joka taas on laittanut monen yrityksen taloustilanteen kehnommalle uralle. Rahaa ei tule, mutta laskut kyllä.  

 

Uskaltaako lähteä vai ei?

Täytyy aina muistaa, että taantumia on aina ollut ja tulee olemaan. Talouden haasteellisissa tilanteissa on aina mietittävä omaa yritysidea/yritystoimintaa ja kuinka se kantaa. Minä itse perustin yrityksen aikoinaan pahan laman aikaan. Vielä on yritykseni olemassa ja olen yrittäjä. Mitä sitten tein? Tein hyvin syvällisesti liiketoimintasuunnitelman. Mietin jokaisen asian kuinka toimin. Tein PALJON, todella paljon myyntityötä. Tein sitä hyvin suunnitelmallisesti, jotta sain riittävästi asiakkaita ja töitä. Käytin todella paljon viikosta ja päivistä aikaa myyntityön tekemiseen. Kontaktoin potentiaalisia asiakkaita, uskalsin soittaa ja juoksin palavereissa. Mutta se työ kannatti. Se kantoi hedelmää ja sain hiljalleen asiakasvirtaa sekä sitä kautta yrityksen pyörimään. Sain riittävästi töitä.

Minun mielipiteeni on, että KYLLÄ uskaltaa lähteä yrittäjäksi. Jos tietää mitä tekee, miettii oman tekemisen kunnolla ja mistä niitä asiakkaita löytyy. Tekee myyntisuunnitelman ja ottaa paljon (todella paljon) aikaa myyntityölle sekä markkinoinnille. Tänä päivänä myös näkyvyyden rakentaminen on todella tärkeää. KUKAAN EI TULE HAKEMAAN SINUA KODISTASI KÄSIN! Tämä kannattaa muistaa, monesti jäädään liikaa odottamaan. Ei voi jäädä odottamaan vaan on mentävä sinne missä asiakkaat on tai näyttävä esimerkiksi somen kautta heille. On tultava esille. Eikä vain joskus vaan jatkuvasti, säännöllisesti ja joka viikkoa.

On uskallettava kertoa missä on hyvä tai miksi tuotteita kannattaa ostaa. On tultava esille uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ilman että jaksaa tehdä asiakashankintaa, ei ole asiakkaita. On jaksettava käyttää aikaa markkinointiin ja myyntiin. Paljon aikaa, vähintään 3-4 päivää viikosta. eli lähes kaikki aika, jos ei muuten tule riittävästi asiakkaita. Jos kaipaat ajatuksia myyntiin tai myyntityöhön, niin täältä löytyy myynnin oppaastamme.

 

Ajatuksia, neuvoja ja ohjeita lötyyy myös yrittäjyyden käsikirjastamme. Se ohjaa sinua suunnittelemaan yrityhksen perustamista tai toimivaa yrittäjää uuden liiketoiminta-alueen käynnistämisessä. 

Täältä löydät yrittäjyyden käsikirjamme.

Lisäksi olemme tehneet suositun hyvin toimivan kalenterimme, uuden vuoden 2025 auttamaan kaikkia yrittäjiä ajanhallinnassa sekä saavuttamaan tavoitteensa. Kalenterin löydät täältä. 

Yrittäjän on aina mietittävä mihin rahat riittää, jos ei tule heti palkkaa. Monesti yrittäjä ei saa ensimmäisen 6 kk-vuoden aikana kovinkaan paljon palkkaa. Millä elät sen ajan. Toisinaan voi kyllä käydä niinkin, että saa ihan ensimmäisestä kuukaudesta palkkaa.

Älä siis jää odottamaan, tee toimenpiteitä. Suunnittele hyvin aloitat sitten yrityksen tai yrittäjänä uutta liiketoiminnan aluetta tai tuot markkinoille uusia tuotteita/palveluita. Missään tapauksessa älä kuvittele kaiken olevan ihan helppoa. Ole valmis tekemään töitä. Kehitä osaamistasi.

Mitä tapahtuu jos ei onnistu? No sitten yksinkertaisesti lopettaa. Yrittäjäuran voi lopettaa. Pistää yrityksen jäihin tai siis pois toiminnasta. Ei se ole sen kummempaa. Tiedän monia entisiä yrittäjiä, jotka ovat jossain vaiheessa palanneet palkkatyöhön. Yritystoiminnan lopettaminen ei ole epäonnistumista. Se vain on niin, että aikansa kutakin ja sitten voi tehdä jotain muuta. Ei elämä siihen lopu. Jos yhden oven sulkee, yleensä toinen avautuu. Joten ei muuta kuin seuraavaa avointa ovea etsimään!

Mahtavaa yrittäjän päivää kaikille yrittäjille!

Jätä kommenttisi